Artikkelit

Lasiteollisuudesta Kymenlaaksossa

Heli Mäki

 

Ruulut suuret, sano lasimestari
LASITEOLLISUUS KYMENLAAKSOSSA

SAVERO - MUSTARUUKKI

Sippolan kapteeni Aleksander von Daehn sai privilegion lasitehtaan perustamiseen 22.6.1858 ja lasin puhallus Saveron tehtaalla alkoi 1.11.1859. Tehdas oli suunniteltu vientiä varten, sillä tehtaan syntyvaiheissa von Daehnilla oli pietarilainen liikekumppani, joka hankki tuotteille vakinaisen venäläisen ostajapiirin. Ensimmäiset tuotteet olivat talouslasia ja apteekkipulloja, mutta ne olivat laadultaan heikkoja. Vuonna 1860 tehtaalle rakennettiin uusi hyttirakennus, jossa valmistettiin tummia pulloja. Tehdasta ryhdyttiin kutsumaan mustaksi ruukiksi pullojen tumman värin takia. Aleksander von Daehn värväsi tehtaalle ammattitaitoista työväkeä ulkomailta. Kaikkien lasin puhaltajien kerrotaan olleen saksalaisia. Lasin laatu kohentui nopeasti erinomaiseksi ja tuotteet saivat hyvän maineen. Moskovassa järjestetyssä näyttelyssä Saveron pullot palkittiin kunniakirjalla. Tehdas myytiin vuonna 1899 kotkalaiselle sahausyhtiö Halla Ab:lle, joka suurena puunkäyttäjänä sai puusta paremman hyödyn saha- ja selluloosateollisuuden kautta. Niinpä uusi omistaja päätti lopettaa Saveron tehtaan samana vuonna.

KALLIOKOSKI

Vuonna 1861 kaartinkapteeni Apollon Alfthan perusti Kalliokosken rannalle yksinomaan ikkunalasia valmistavan tehtaan. Tehdas tuotti väritöntä ikkunalasia pääasiassa Venäjälle vietäväksi. Tehtaan käyttämä hiekka tuotiin Pietarista, ja valmistettu lasi oli laadultaan ensiluokkaista. Venäjällä oli lasille taattu ostajapiiri, vain osa lasista jäi kotimaan markkinoita varten. Kalliokosken ikkunalasi sai useita palkintoja ulkomaita myöten. Vaikka lasinpuhaltajat olivat saksalaisia ja ruotsalaisia, niin tehdas työllisti myös paikkakunnan väkeä erilaisissa kuljetus- ja lämmitystöissä sekä tehtaan maatilan töissä. Kun Lahteen perustettiin vuonna 1923 uusi ikkunalasitehdas, sai Kalliokoski kovan kilpailijan. Tehdas päätettiinkin lopettaa vuonna 1931.

KOTKAN LASITEHDAS

Kotkan lasitehdas perustettiin vuonna 1872. Aluksi tehtiin olut- ja portteripulloja. Tehdas muutettiin 1878 ikkunalasitehtaaksi. Myöhemmin se tuotti myös valokuvauslasia. Se purettiin jo vuonna 1908 Kotkan kaupungin laajenemisen tieltä.

KARHULAN LASITEHDAS

Karhulan lasitehdas oli yksi osa William Ruthin neljän erilaisen teollisuuslaitoksen ryppäästä. Esikuvana toimi C.H. Ahlqvistin ja Hackman & co:n sahojen jätepuuta käyttämään rakennettu Kotkan lasitehdas. Aluksi tehdas tuotti tappiota, mutta koska William Ruthin muut toimet sujuivat hyvin, sai lasitehdas tappioistaan huolimatta jatkaa toimintaansa. Koska Ruthilla itsellään ei ollut alan kokemusta, palkkasi hän asiantuntijaksi Iittalaa perustamassa olleen P.M. Abrahamssonin. 1890-luvulla pääartikkelina olivat pullot, joita tehtiin tummia ja kirkkaita. Suurin asiakas oli Novaja Bavarian panimo Pietarissa, jonka tilaus vuonna 1895 Karhulasta oli yli miljoona olutpulloa. Vuonna 1898 tehdas valmisti 5 miljoonaa lasipulloa, joista suurin osa oli kirkasta lasia.

1900-luvun alussa aloitettiin kristallin valmistus. Vuoteen 1910 mennessä suurin osa kotimaisesta kristallista valmistettiin Karhulassa, ja se oli laadultaan kansainvälistä. Mallit nimineen otettiin suoraan ulkomaisista kuvastoista. Vuonna 1929 Barcelonan maailmannäyttelyssä Karhulan kristalli saavutti merkittävän palkinnon ”Medalla de Oro”n. Ruthin kuoltua vuonna 1913 A. Ahlström osti tehtaan osakkeet ja Karhula Oy osti puolestaan muutama vuosi myöhemmin Iittalan lasitehdas Oy:n osakkeet. Kieltolaki (1919–1932) vähensi pullojen tilauksia ja taloudellisesti tehdas meni alamäkeä.

Kieltolain päätyttyä 1932 Karhula–Iittalan lasitehdas järjesti lasisuunnittelukilpailun, joka synnytti suomalaisen lasimuotoilun ja Karhula lähti elämään uutta nousun kautta. Alvar ja Aino Aalto oleskelivat 1930-luvulla Kymenlaaksossa tehdashankkeiden parissa. Aaltojen ensikosketus lasimuotoiluun tapahtui tämän kilpailun myötä. Aino Aalto jätti kilpailuun ehdotuksen ”Bölgeblick”, jossa esineiden ulkopinnan käsittelyssä oli käytetty porrasmaisia renkaita. Työ voitti toisen palkinnon, mutta tuotteesta tuli Karhulan puristelasituotannon keskeisimpiä malleja.

Karhula–Iittalan lasitehdas järjesti vuonna 1936 uuden suunnittelukilpailun, jolla etsittiin esineitä vuoden 1937 Pariisin maailmannäyttelyyn. Alvar Aalto voitti kilpailun nimimerkillä "Eskimonaisen nahkahousut". Maljakko on sittemmin tullut tunnetuksi Aalto- ja Savoy-maljakko -nimillä. Alvar Aalto suunnitteli tuohon aikaan myös Helsingin ravintola Savoyn sisustusta. Sisustuksessa käytettiin myös tätä aaltoilevaa maljakkoa. Pariisin maailmannäyttelyyn maljakkoa tehtiin yli metrin mittaisina välkehtivinä lasipilareina. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Aino ja Alvar Aallon lasiesineet toteutettiin Karhulassa, josta niiden tuotanto siirtyi sotien jälkeen Iittalaan.

Taidelasi oli suosittu lahjaesine 1940-luvulla, koska maassa vallitsi tavarapula. Kristallimaljakoihin tehtiin asiakkaiden toivomusten mukaiset kaiverrukset. 1940-luku oli kaivertajille kiireistä aikaa. Eräs kaivertaja kertoi tehneensä 11 kuukautta yhtäjaksoisesti ylitöitä sodan jälkeen. Pikku hiljaa 1950-luvun alussa käsityönä tehtävän lasin valmistus siirtyi Iittalaan, ja Karhulassa keskityttiin teollisuus- ja pakkauslasin valmistukseen.

MUUT

Lasitehtaita on sijainnut Kymenlaakson alueella myös Haminassa Ristniemessä vuosina 1896–1924 ja Inkeroisissa. Myös Kyminlinnassa toimi lasitehdas, joka perustettiin Karhulan lasitehtaan puhaltajien toimesta. He tahtoivat kokeilla yksityisinä yrittäjinä.

KYMENLAAKSOLAISESTA LASIVALMISTUKSESTA 1800-LUVUN LOPULLA

Lasinvalmistus kesti noin vuorokauden. Kun lasimassa oli kiehunut tarpeeksi, kutsuttiin puhaltajat ja aloittajat työhön. Ikkunalasia valmistettiin eri lajeja ykkösestä kolmoseen. Kun ykkönen ja kolmonen olivat vierekkäin, ei ykköstä näkynyt lainkaan.

Lasiverstaan työ oli raskasta ja kuumaa. Puhalluksen aikana pidettiin vain ohuita vaatteita. Lasin pääraaka-aine oli valkea kvartsihiekka, joka tuotiin ulkomailta laivoilla. Kalkkia ja soodaa tuotiin Turun saaristosta. Sooda oli lasiseoksen sulatusainetta. Tavallista hiiltä ja arsenikkia jauhettiin seoksen joukkoon. Sulatusastioita ja tiiltä varten tuotiin tulenkestävää savea Saksasta ja Hollannista. Saven piti olla parasta mahdollista. Rannikolta raaka-aineet kuljetettiin hevoskuormina tehtaalle. Kyydityksestä huolehtivat paikalliset talolliset. Teiden varsien asukkaat keräsivät tielle tippunutta soodaa, koska sillä saatiin metalliastiat kirkkaiksi. Lasitehdas tarvitsi paljon polttopuuta, joten paikallisille tarjoutui työmahdollisuuksia myös halonteossa ja -ajossa. Tehtaiden ympärille syntyi yleensä vireä yhdyskunta, jossa puhuttiin useaa eri kieltä. Työväki oli aluksi saksalaista, mutta myöhemmin enemmistöksi tulivat ruotsalaiset.