Artikkelit

Kymenlaaksolainen maaseutu

Kirsi Sutinen

 

Muuttuva maaseutu

Suomi oli poikkeuksellisen pitkään maaseutumainen maa muihin länsimaihin verrattuna. Suomalaisen maaseudun muutos on kuitenkin viimeisen kolmen sukupolven aikana ollut melkoinen. Siinä missä isovanhemmat raivasivat uutta maata ja perustivat uusia tiloja, rajoitti jo seuraava sukupolvi tuotantoa laittaen peltoja pakettiin. Lapsenlapset puolestaan jättivät maatalouden kokonaan tai tehostivat ja laajensivat tuotantoa suuremmaksi kuin koskaan ennen. Kymenlaaksossa maaseudun ja taajamien vaihtelu luo alueiden mosaiikin, jossa toinen ei ole koskaan kaukana toisesta. Tämä keskusten ja maaseudun tiivis vuorovaikutus on ollut ja on edelleen maakunnan vahvuus. Se on mahdollistanut maaseudun muuntautumiskykyisyyden erilaisiin olosuhteisiin ja elinkeinoihin nähden.

Maaseudun muutos on kytkeytynyt erityisesti maatalouden muutoksiin, jotka ovat aiheutuneet niin maatalouden sisäisestä muutoksesta kuin ympäröivän yhteiskunnan muuttumisesta. Oman elannon tuottamisesta siirryttiin suomalaisen elintarvikeomavaraisuuden takaamiseen ja siitä maailmanmarkkinoiden tuotantoehtoihin. Vaikka erityisesti 1960- ja 1970-lukujen muutos oli raju, ei kehityksen suunnassa ole sinänsä mitään uutta. Maaseutu on ollut jatkuvan muutoksen alla. Tämä näkyy hyvin siitä, että vuonna 1910 maa- ja metsätalous työllistivät 58,4 % kansasta, 1940 41,1 % ja 1960 21,2 %. Suuntaus on ollut jatkuva, vaikka kukaan tuskin 1900-luvun alussa uskoi mahdolliseksi, että 2000-luvulla enää joka kahdeskymmenes saa elantonsa alkutuotannosta.

1950-lukua pidetään suomalaisen maaseudun kukoistuskautena. Maaseudun yhteiskunnallinen merkitys oli tuolloin erittäin suuri. Sotien jälkeinen siirtoväen ja rintamamiesten asutus laajensi maaseudun asutusta. Esimerkiksi Valkealaan asutettiin lähes kokonaisia kyliä siirtoväkeä. Perustettiin uusia tiloja, raivattiin peltoa ja rakennettiin uutta elämää. Kymenlaaksossa oli vuonna 1959 yli kahden hehtaarin maatiloja 8473, kun niitä vielä sotien alla oli reilut 6000. Suurten ikäluokkien syntymisen myötä maaseudulla oli paljon lapsia ja muun muassa kouluverkkoa laajennettiin tämän takia tuntuvasti. Maaseudun asutus eli vahvasti maa- ja metsätalouden ehdoilla.

Metsät antoivat maatiloille liikkumavaraa maanviljelyn investointeja tai katovuosia varten ja tarjosivat työtä erityisesti talvella, kun maanviljelyssä oli hiljaisempaa. Varsinkin heti sotien jälkeen metsätöistä sivuansioita hankkivien määrä oli korkea. Metsätöiden koneellistuminen ja ammattimaistuminen vähensivät työtä kuitenkin nopeasti. Kymenlaaksossa metsätalous on säilynyt tärkeänä työllistäjänä hakkuiden koneistuessakin. Maakunnan erityispiirteisiin kuuluu se, että maalta on käyty paljon töissä tehtaissa, erityisesti metsäteollisuuden parissa. Myös puun kuljetus on tarjonnut töitä maaseudun väelle.

1950-luvulta alkaen alkoivat traktorit olla yhä yleisempi näky Kymenlaakson pelloilla. Puhuttiin jopa traktoriboomista. Ensimmäiset lypsykoneet ilmestyivät samaan aikaan maakunnan navetoihin helpottamaan lypsykarjan pitoa. Uudisraivaukset loppuivat maakunnassa 1960-luvun loppua kohden. Uudet lajikkeet, lannoitteet ja maatalouskoneet vetivät maatalouden ylituotantoon. Voi-, vilja- ja munavuorien kasvaessa hinnat laskivat ja kilpailu kiristyi, eikä maatalous kannattanut entisellä lailla. Koneistuminen, jalostustoiminta sekä työn rationalisointi ja tehostaminen muuttivat maatalouden luonnetta niin, ettei se enää tarjonnut työtä entisellä tavalla. Suuret ikäluokat tulivat työikään 1960-luvun puolessavälissä. Maaseudulla alkoi olla liikaa väkeä työvoiman tarpeeseen nähden ja samalla keskuksiin syntyi työpaikkoja teollisuuden ja palveluiden laajetessa. Maaseudun väki alkoi muuttaa kaupunkeihin ja taloja ja tiloja jäi tyhjilleen. Muutos kohdistui erityisen rankalla kädellä pientiloihin. Kymen läänissä maalaiskuntien väkimäärä väheni vuosina 1950–1980 vajaan neljänneksen. Myös perinteinen maaseutumaisema alkoi muuttua. Ladot ja tallit vaihtuivat siiloihin, konehalleihin ja lantaloihin.

Maaseutu ei toki tyhjentynyt kokonaan, vaikka väki vähenikin huomattavasti. Maataloudessa erikoistuminen tarjosi mahdollisuuksia riittävän elannon hankkimiseen. Maataloustukijärjestelmät mahdollistivat pitkään myös pienten tilojen toiminnan. Tilan ulkopuolinen työssäkäynti alkoi yleistyä, samoin sivuelinkeinot. Hyvinvointivaltion rakentaminen ja kehitysaluepolitiikka toivat työpaikkoja pääosin keskuksiin, mutta ne auttoivat myös maaseutua. Maaseudun nopea muutos sai maaseudulla aikaan vastareaktion, ja muun muassa kylätoiminta ja poliittiset liikkeet nousivat puolustamaan maaseutua.

1990-luku jatkoi maaseudun muutosten sarjaa. Liittyminen Euroopan unioniin toi varsinkin maanviljelyksen uusien haasteiden eteen. Maatilojen vähentyminen jatkui ja tilakoko jatkoi samalla kasvuaan. Viljelijöiden tulot ovat pitkälti tulotuen varassa, ja epätietoisuus tukipolitiikan muutoksista hankaloittaa maanviljelyn suunnittelua. Toisaalta unionin aika toi maaseudun kehittämiseen uusia välineitä ja esimerkiksi paikallisten kyläyhdistyksen voimin on voitu toteuttaa paljon kehityshankkeita, joilla on lisätty maaseudun elinvoimaisuutta muun muassa uusia elinkeinoja kokeilemalla ja kehittämällä. Varsinkin kaupunkien läheisille maaseutualueille on virrannut uusia asukkaita, kun asutus hajautuu keskuksia ympäröiville alueille. Maaseudun ja kaupunkien vuorovaikutus on entistä voimakkaampaa, mutta toisaalta syrjäisemmän maaseudun ongelmat ovat kärjistyneet palveluiden ja työmahdollisuuksien huvetessa.

Maaseudun nykykuva

Suurin osa Kymenlaakson maaseutualueista luokitellaan kaupunkien läheiseksi maaseuduksi tai ydinmaaseuduksi. Harvaan asuttua, syrjäistä maaseutua, jossa yksipuoliseen elinkeinorakenteeseen yhdistyvät pitkät etäisyydet työssäkäyntialueisiin ja palveluihin, on Kymenlaaksossa vain hyvin vähän. Kaupunkien läheisellä maaseudulla keskukset luovat työssäkäyntimahdollisuuksia ja markkinoita maaseutuyrityksille. Maaseudun ydinalueet ovat vahvan alkutuotannon alueita tai monipuoliseksi maaseutualueeksi kehittyneitä alueita, joissa etäisyydet palveluihin eivät ole pitkiä.

Maakunnan hyvä tiestö ja muut liikenneyhteydet palvelevat maaseutua ja sen hyvinvointia. Myös maakunnan sijainti Venäjän liikenteen tuntumassa hyödyttää maaseutua, sillä niin maa- ja metsätalouden kuin muidenkin elinkeinojen kuten matkailun markkinat ovat lähellä. Tietoliikenneyhteydet ovat entistä tärkeämpi maaseudun elinkeinojen ja asuttamisen edellytys. Ne helpottavat monien palvelujen saamista alueille, joissa fyysiset palvelupisteet ovat kaukana. Kymenlaakso on ollut laajakaistakehityksen kärkimaakuntia ja laajakaistan piirissä onkin yli 95 % alueen asukkaista. Alueet, joilla yhteyttä ei ole, ovat lähinnä syrjäisiä maaseutu- ja saaristoalueita, joihin yhteyden rakentaminen tulee nykyisellä tekniikalla vielä liian kalliiksi. Maaseutualueilla liittymätiheys on yli 20 % mikä on yli kaksinkertainen maan keskiarvoon nähden.

Taajama-aste on maakunnassa huomattavasti korkeampi kuin Suomessa keskimäärin, 86,5 %. Taajamien ulkopuolella asuu silti vakituisesti noin 25 000 ihmistä. Osa-aikaisia maaseudun asukkaita – kesäasukkaita, matkailijoita ja virkistyskävijöitä on vieläkin enemmän. Entistä suurempi osa maaseudun asukkaista käy töissä taajamissa. Taajamissa ja erityisesti tehtaissa työssäkäynti on kuitenkin aina ollut melko yleistä Kymenlaaksossa. Taajamien, varsinkin kaupunkikeskusten läheinen maaseutu on vetovoimainen vaihtoehto kaupunkiasumiselle. Myös suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen luo paljon potentiaalisia maallemuuttajia.

Maatalous Kymenlaaksossa

Luonnonoloiltaan Kymenlaakson maaseutu on maan parhaimpia viljelyalueita. Eteläinen sijainti luo hyvät kasvuolosuhteet ja varsinkin rannikkoseudulla kasvukausi on niin pitkä, että se mahdollistaa myöhäisimpienkin Suomessa viljeltävien kasvien viljelyn. Salpausselän pohjoispuolella kasvukausi on jo jonkin verran lyhyempi. Alueen maaperän tyyppi ja soveltuvuus viljelyyn vaihtelee sen mukaan, kummalla puolella Kymijokea ja Salpausselkää ollaan. Harjun eteläpuolella ja Kymijoen länsipuolella maaperä on pääasiassa savimaata, joka on tasaisuutensa ja hedelmällisyytensä vuoksi suurilta osin viljelykäytössä. Itä- ja pohjoispuolella on enemmän karkeampia ja eloperäisiä maalajeja, jotka eivät ole yhtä suotuisia viljelysmaita.

Alkutuotanto työllistää maakunnan työllisistä 4,0 %. Vaikka maatalouden merkitys työllistäjänä on huomattavasti pienentynyt, on se edelleen olennainen osa maaseudun elämää. Maanviljely muodostaa maaseudun elämäntavan perustan. Perinteisen maanviljelystavan rinnalle on kuitenkin noussut erikoistuminen ja monialaistuminen. Kymenlaakson maatalouden yleisimpiä tuotantosuuntia olivat vuonna 2004 kasvintuotanto 64 % ja maidontuotanto 23 %. Kaakkois-Suomen alueella maitotilojen määrä on laskenut jo pitkään. Vuodesta 2004 vuoteen 2010 mennessä maitotilojen määrä väheni peräti 45 %. Vuonna 2004 Kymenlaaksossa tuotettiin maitoa 65,7 miljoonaa litraa, kun vuonna 2010 tuotantomäärä oli laskenut 50,5 miljoonaan litraan. Sekä sikatalous- että siipikarjatilojen osuus Kymenlaakson maatiloista vuonna 2010 oli noin 1,5 %. Muuta karjataloutta harjoittavia tiloja oli noin 13 %. Viljalajeista eniten Kymenlaaksossa viljellään kauraa ja vehnää. Viljakasvien viljely on viime vuosina vähentynyt huomattavasti. Vilja-alan pienentymistä on korvattu lisäämällä öljykasvien viljelyä. Öljykasvien viljelyala oli noin 10 000 hehtaaria vuonna 2010. Myös esimerkiksi härkapavun ja kuminan viljely on lisääntymässä. Luomuviljelyn osuus koko Kaakkois-Suomen peltoalasta oli vuonna 2010 noin 7,1 %. Kymenlaaksossa luomuviljelyn osuus oli noin 7,4 % peltoalasta.

Vuonna 2004 Kymenlaaksossa oli 2 783 yli yhden hehtaarin aktiivimaatilaa. Peltoalaa näillä tiloilla oli tuolloin 84 837 hehtaaria. Tilojen määrä on ollut laskusuunnassa, mutta samalla tilakoko on kasvanut. Keskimääräinen tilakoko oli yli 30 hehtaaria. Metsää näillä tiloilla oli yli 110 000 hehtaaria. Vuonna 2010 Kymenlaakson maatilojen lukumäärä oli 2 226. Peltoalan määrä on kasvanut yli 99 000 hehtaariin ja keskimääräinen tilakoko on lähes 45 hehtaaria. Metsää näillä tiloilla oli yhteensä noin 130 000 hehtaaria. Eniten maatiloja on Kouvolassa, jossa tilamäärä vuonna 2010 oli 1 191. Seuraavaksi eniten maatiloja oli Haminassa, 271 kappaletta. Harva tila pystyy nojaamaan vain maatalouteen. Sivuelinkeinot ovatkin yhä yleisempiä. Kaakkois-Suomen alueella tehtiin vuonna 2000 töitä laskennallisesti 1,29 henkilötyövuotta per tila. Vuonna 2010 maa- ja puutarhatalouden vuosityömäärä Kaakkois-Suomessa oli 4 351 henkilötyövuotta.

Maaseudulla on aina oltu aktiivisia osallistumaan yhteiseen toimintaan. Maamiesseurat, poliittiset järjestöt, harrastekerhot ja seurakunnat ovat keränneet maaseudun väkeä kokouksiin ja tapahtumiin ja keräävät edelleen. Harrastustoiminnan rinnalla on vahvistunut kylätoiminta, joka on muun muassa paikallisten kehittämishankkeiden kautta tuonut maaseudulle lisää elinvoimaa. Huomattava on myös, että maaseudun toiminnassa on mukana paljon kaupunkien ja taajamien asukkaita ja kesäasukkaita, esimerkiksi metsästysseuroissa.

Kymenlaaksossa on noin 200 kylää, joista ainakin 130:ssä on aktiivinen kyläyhdistys tai kylätoimikunta. Kylätoiminta aktivoitui ja organisoitui Suomessa pääosin 1970- ja 1980-luvuilla. Kylien toiminta on monimuotoista. Perinteiseen yhdistystoimintaan kuuluvat niin urheilu- ja kalastuskilpailut, talkoot, urheilu, myyjäiset, kesätapahtumat, retket kuin joulu- ja kevätjuhlatkin. Näiden rinnalle on monessa kyläyhdistyksessä tullut hanketoiminta, johon osa rahoituksesta saadaan esimerkiksi Euroopan unionin rakennerahastoista tai alueellisista maaseutuohjelmista. Hankkeilla on muun muassa kunnostettu kylätaloja ja käynnistetty erilaisia maallemuutto-ohjelmia. Vuonna 1998 perustettiin Kymenlaakson kylät – yhdistys toimimaan maakunnallisena kylien yhteistyöelimenä.

Maaseudun harrastustoiminta kytkeytyy usein maaseudun elinkeinoihin ja elämäntapaan. Martat, maa- ja kotitalousnaiset, nuorisoseurat, maamiesseurat ja metsästysseurat ovat olleet paitsi paikkoja ystävien ja tuttavien tapaamiseen ja hauskanpitoon, myös hyödyllisten ja käytännöllisten taitojen oppimiseen ja harjoittamiseen. Nämä järjestöt ovat vahvasti toiminnassa nykyisinkin. Seurantaloja, nuorisoseurantaloja, työväentaloja, maamiesseurantaloja ja kotiseututaloja on Kymenlaaksossa yli 40.

Maaseudun elämää leimaa entistä enemmän monimuotoisuus. Maaseudun väki on moninaisempaa kuin koskaan ennen. Perinteiset maa- ja metsätaloustuottajat ovat jääneet vähemmistöksi entistä useamman maaseudun asukkaan suunnatessa työhön kotitilan ulkopuolelle tai muihin sivuelinkeinoihin. Osa-aikaisten maaseudun asukkaiden ja uusien maaseutuasukkaiden määrä kasvaa varsinkin taajamien läheisellä maaseudulla. Maaseudun moninaisuudessa piilee sen tulevaisuuden usko. Vaikka yhteiskunnan muutokset pyörittävät maaseutuakin, luo yritteliäisyys ja kekseliäisyys aina mahdollisuuksia uudistumiseen, perinteitä kunnioittaen.

Päivitys Mari Lehtosalo 2011