Tirvan tehtaat

Lat/lng: (60.939177,27.058709)

Knut August Palmberg perusti Tirvan Pajukoskelle vesisahan, höyläämön ja kimröökitehtaan vuonna 1890. Myöhemmin alueella toimi myös myllynkivitehdas ja kemianteollisuuden tehdas. Tirva Osakeyhtiö muodostui näistä tehtaista. Tärkeimpiä tuotteita olivat kimrööki, myllynkivet ja kemianteollisuuden tuotteet. Myllynkiviä vietiin ympäri Eurooppaa. Palmbergin poika Alfred vei myllynkivitehtaan myöhemmin Helsinkiin. Hänen insinööritoimistostaan tuli 1975 osa Lemminkäinen-yhtymää. Kemianteollisuuden haaraa lähti kehittämään Palmbergin toinen poika, Bertil, ja hänen tehtaansa jatkoi toimintaa vuonna 1929 perustetun Oy Woikoski Ab:n omistuksessa.

Kun vanha Palmberg kuoli, perikunta tarjosi tehdasta Joonas Kylliäiselle, joka oli isännöitsijänä tehtaalla. Hän oli tullut alun perin juoksupojaksi konttorille, mutta lopulta hän pyöritti koko tehdasta. Hän ei kuitenkaan halunnut jatkaa ja Enso-Gutzeit Oy osti tehtaan vuonna 1927, jolloin vain saha ja höyläämöt olivat enää toiminnassa. Vuonna 1947 sahalla oli suuri tulipalo, jonka jäljiltä myös sahatoiminta loppui.

Osa tehtaan rakennuksista on vielä jäljellä. OAJ omistaa alueen nykyään. Myllynkivitehtaan savupiippu on edelleen pystyssä ja käyttämätön myllynkivi, jota ei voitu aikoinaan halkeaman takia käyttää, on tuotu nuorisoseuran talon, Seuralan, pihaan muistomerkiksi Tirvan teollisesta historiasta.

Tehtaalta kulki kapearaiteinen rautatie, ns. pässinrata Kaipiaisiin. Rataa pitkin kuljetettiin ensin hevosvoimin tehtaan tuotteita Kaipiaisten asemalle, josta ne vietiin eteenpäin Kotkaan, Viipuriin ja ulkomaille asti. Myöhemmin ostettiin dieselveturi, mutta se ei päässyt mäki ylös Kaipiaisiin asti. Tämän veturin tilalle hankittiin vanhanaikainen höyryveturi, jolla sitten 5-10 kertaa päivässä kuljetettiin tavaraa Kaipiaisiin. Veturi oli pieni, noin miehen korkuinen ja vaunut samaa kokoluokkaa. Kylän nuoret hyödynsivät välillä tyhjiä vaunuja käydessään Kaipiaisissa. He kuljettivat vaunut ensin sinne ja kotiin tullessaan hyppäsivät kyytiin ja laskettelivat alamäkeä takaisin Tirvalle. Mukana täytyi olla jarrutuskeppi, sillä vauhti nousi hyvinkin nopeaksi viiden kilometrin matkalla. Rata on purettu, mutta sen linja on edelleen nähtävissä maastossa.